lauantai 18. huhtikuuta 2009

Ruokaa ja unta...

... sitä on pikkupentujen elämä melko pitkälti, vaikka 5 viikkoisina jo tutustutaankin uteliaasti ja rohkeasti ympäristöön. Ja sosiaalisia taitoja harjotellaan sisarusten kanssa :) Välillä painitaan ja vähän kokeillaan hampaita kaveriin, mutta kohta jo nukutaan pää toisen pyllyä vasten.
Kävimme siis taas kurkkimassa pentuja niiden ollessa nyt viiden viikon ikäisiä. Luovutukseen on enää siis vain kaksi viikkoa aikaa! Menisipä se äkkiä!
Pennut ovat jo ulkoilleetkin monta kertaa ja rohkeasti lähtivät tepastelemaan ulos kun ovi avattiin. Pennut on nyt oppineet kasvattajan luona siihen, että aina heti ruuan jälkeen mennään ulos tarpeille. Voi kuinka helppoa meillä tuleekaan olemaan, kun pennut osaavat jo ruuan jälkeen pissata ja kakata ulos :)
Ulkoilun jälkeen taas uni maittaa kaverusten kanssa.

Vähän hankala nukkuma-asento...
Poski poskea vasten <3
Hampaat löytyy ja terävät onkin! Auts. Hirmuinen peto!
Taas saatiin kasvattajalta hyviä vinkkejä ja nyt onkin ostoslistan kärjessä pillin hankkiminen. Kasvattaja opettaa pennut pillille, joten siitä on helppo jatkaa kun pentu tulee kotiin. Hugo onkin nyt vuorossa ennen pennun tuloa kotiin. Maanantaina siis suunnataan pilliostoksille, mutta ennen sitä opiskellaan itse tätä pilliasiaa :)

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Hemmolle panta

Malttamaton luonne kun olen, niin täytyihän sitä heti varausmaksun maksamisen jälkeen päästä vähän shoppailemaan. Ostettiin hemmolle pentupanta ja hihna.
Päädyttiin ostamaan tuollainen perusnahkapanta ja siihen sopiva hihna. Mietittiin sitä säädettävää kangaspantaa, mutta tämä tuntui jotenkin mukavammalta ja luonnollisemmalta. Toivotaan, että olisi sopivakin vielä, kun vähän summan mutikassa se ostettii.

Kesä tullee!

Pääsiäisenä on ollut niin lämmintä, että lumet on saaneet kyytiä täällä pohjoisessakin huimaa vauhtia. Eilen käytiin Hugon kanssa jäällä ja saatiin ollakkin ihan omassa rauhassa, kun vettä oli jo sen verran että muita ei juurikaan näkynyt. Mutta mepä oltiin hyvin varustautuneita ja saatiin tassutella huoletta vesisohjossa :)
Hugolla oli ensimmäisen kerran tälle keväälle kurapuku päällä, eikä se ollut ollenkaan moksiskaan koko puvusta. Ostin tämän Hurtta-haalarin Hugolle viime vuonna ja siitä on ollut kyllä suuri hyöty näin keväällä kun rapa roiskuu. Eipä tarvi suihkussa läträillä.
Kurahaalari päällä on lystiä, kun saa kahlia missä kuralammikossa tahansa, eikä äiti saa hepulia :)

Viimistä pääsiäisvapaata vietettiin isäni luonna ja tietenkin kauniilla ilmalla täytyy makkaraa paistaa. Hugokin sai omat maistiaisensa.Hugo nautiskelee auringosta kun vielä ei ole liian kuumakaan, eikä tarvi hakea varjopaikkaa. Saksia tarvittaisiin ihan helvästi tukan käsittelyyn.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Ensimmäinen tapaaminen

Oijjjoijjoijoi ja voi, miten ihania ne pikku pentuset olivatkaan. Pennut olivat siis ensimmäisellä tapaamisellamme neljä viikkoa vanhoja. Kovasti jo touhusivat ja olivat uteliaita ja reippaita. Välillä pureskeltiin sisaria ja välillä maisteltiin ihmisiäkin :)

Pennut olivat saaneet jo ensimmäisen madotuksensa ja kiinteää ruokaakin olivat ehtineet popsimaan. Saimmekin seurata kun pennut saivat herkkuateriansa: raejuustoa ja jauhelihaa. Ei kauaa pikkukuonot tuhissu kun kupit olivat tyhjät. Äiti sai sitten käydä lopuksi putsaamassa pentujen kupit.
Poikahan meille sitten olis tulossa, mutta kyllä täytyy sanoa, että ainakaan näin ensimmäisellä kerralla en olisi osannut valita pentua. Kasvattaja sanoikin, että pentujen luonne alkaa näkyä vasta, joten viikon päästä voi olla helpompaa valikoida :). Pennut ovat kyllä niin samanlaisia kaikin puolin, ainakin vielä, että 'valikoimisella' ei ole mitään merkitystä. Eli meille saa luvan tulla se Hemmo, joka tulee :) Tuo nimihän meillä taitaa ollakkin jo päätettynä, koska pentua on kutsuttu Hemmoksi jo ennen syntymäänsä ja Hugon kanskin sopii hyvin yhteen!

Ensi viikolla ollaan taas menossa pikkusia katsomaan. Mutta sillä välin tässä onkin hyvää aikaa alkaa tekemään hankintoja pikku-Hemmoamme varten. Kasvattajalta saimmekin hyviä vinkkejä.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Odotusta...

Toisen koiran hankintaa on meidän perheessä harkittu jo pitkään ja tänä talvena alkoi tuntumaan siltä, että pennun hankinnalle olisi korkea aika. Ensimmäinen koiramme Hugo on nyt 5-vuotta, joten virtaa ja intoa löytyy vielä touhuta pennun kanssa. Toisaalta Hugo on jo sen verran 'aikuinen', että toisen pennun kouluttaminen rinnalla on varmasti helpompaa. Ja onhan tässä ehä toivottavasti jotain opittukkin Hugon kanssa :). Ainakin kantapään kautta :)

Huomenna, eli pitkänä perjantaina menemme pentuja katsomaan, jotka alkavat nyt olla 4 viikon ikäisiä. Tätä hetkeä on kyllä odotettu! Toivotaan, että siellä olisi meille se pikku-Hemmo, josta niin kauan ollaan haaveiltu...

Tässä Hugo on päässyt jo vähän harjottelemaan tulevaa pennun 'koulutusta'. Remmiharjoitukset menossa labbispennun, Manun kanssa :)