lauantai 25. lokakuuta 2014

Boden 25.10.2014

Tänään käytiin Bodenissa Ssrk:n näyttelyssä. Hemmo käy eri1, sekä epävirallisessa käyttötuloksen suorittaneiden koirien kilpailussa paras uroskäyttökoira. Hemmon kanssa on niin ilo olla kehässä, että mie rakastun vain koko ajan enemmän tuohon ihanaan Hemuliin. Linkistä vähän kuvaa kehästä. 


 Hippi oli tänään valioluokassa eri3. Myös Hipin esiintymiseen olen tyytyväinen. Hippi on tämän vuoden aikana aikuistunut älyttömästi ja esiintyykin paljon reippaammin. Linkistä kuvaa Hipistä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mökki viikonloppu

 Meidän perhe on viettänyt leppoisaa viikonloppua mökillä. Tämä saattoikin olla tälle syksylle viimeinen mökkireissu ja myös viimeinen metsästysreissu. Saalista ei saatu, mutta teerejä nähtiin jokunen. Raitista ulkoilmaa saatiinkin sitten senkin edestä, kyllä luonnossa liikkuminen on rentouttavaa.

Ensi viikolla keskitytään sitten Bodenin näyttelyyn, joka on viimeinen tämän vuoden näyttely Hemmolle. Hipin kanssa ollaan lähdössä messariin huviretkelle. Mutta tässä vähän viikonlopun kuvia :)



tiistai 14. lokakuuta 2014

Kuulumisia pitkästä aikaan

Blogi on viettänyt hiljaiseloa pitkän aikaa, mutta kultaiset pojat eivät. Hemmolla ja Hipillä vauhtia riittää aina. Pientä näyttelytaukoa ollaan nyt pidetty elokuun jälkeen ja se on kyllä ollut paikallaankin. Kesän jäljiltä saatiin kyllä sellainen näyttelyähky, että osittain senkin takia on varmaan blogi jäänyt päivittelemättä.

Syksyllä ollaan keskitytty pääasiassa koirakavereiden kanssa metsässä hillumiseen ja nou/nome-hommia ollaan myös treenailtu sekä mejää jokunen kerta. Molemmat pojat ovat vielä aika karvattomia, mutta parit näyttelyt on suunnitelmissa tälle vuodelle. Tauko on tehnyt hyvää ja nyt jo alkaa hieman kutkuttamaan ajatukset näyttelyihin menosta.

Lintumetsällä ollaan kans käyty jokunen kerta ja toivottavasti vielä ehditään tässä kuussa käydä. Me jatketaan rentoa syksyä ja toivotaan hyviä treenejä vielä ennen talven tuloa :)