sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hemmo treenaa

Pitkästä aikaa otettiin ihan riistalla eteenohjausta. Hyvin se Hemmo vetää <3

perjantai 13. helmikuuta 2015

Oi kevät!

Olipa niin ihana ilma aamulenkillä, ettei tästä meinasi malttaa töihin lähteä! Ihana yöpakkasen kovettama kelkan jälki ja auringon paiste. Ei tarvitse lumituiskussa rämpiä. Heti kun aurinko alkaa paistaa, kääntyy ajatukset väistämättä kevään ja kesän näyttelyihin! Tule äkkiä kesä!
Hemmon kaunis kultainen väri vain syvenee vuosi vuodelta.



torstai 12. helmikuuta 2015

Kultainen valjakko

Tänä talvena on tullut käytyä hyvin vähän potkuttelemassa koirien kanssa. Nyt ollaan sitten innostuttu aivan toden teolla, kun on ollut hyvät kelit lykkiä menemään. Koiratkin ovat olleet aivan innoissaan tästä melkein jo unholaan jääneestä lenkkeilymuodosta. Tässä videota :)