lauantai 15. helmikuuta 2014

Pello RN 15.2.2014

Tänään on vietetty Pellon ryhmänäyttelyssä mukava ja menestyksekäs päivä. Meidän ihana ja hurmaava kultapoika Hemmo, Kultahännän Eränkävijä, sai ensimmäisen sertinsä :) Tämä tuli niin yllätyksenä, että sulattelussa lienee menevän aikaa muutama päivä tai viikko. Hemmon tulos siis: käy eri1 sa pu2 SERT. Hippi sai eh:n, ei ollut ollenkaan tuomarin mieleen. Ja tuomarina oli Zsuzsanna Petik, Unkari.

Molemmat pojat ovat kyllä kehittyneet älyttömästi viimeisen puolen vuoden aikana, mutta tämä päivä oli kyllä Hemmon! Hemmo taisi tietää, että palkintoja on tulossa, kun esiintyi niin ylpeästi ja iloisesti kehässä. Oli niin suuri ilo olla tämän pojan kanssa kehässä.

 Hemmo pu-kehässä.

 Hemmollaki nauratti sertin saaminen :)


Palkintopossu ylpeänä <3 p="">


maanantai 10. helmikuuta 2014

Talven kuulumisia

Onpas kulunut taas aikaa viimeisestä postauksesta. Koira 2013-näyttelyistäkin on kuulumiset jäänyt päivittämättä. Hippi siellä oli mukana ja aivan kivasti meni ja joka päivä sai mukavat arvostelut, vaikka sijoituksia sieltä ei tullutkaan. Reissu oli meille ensimmäinen messarireissu ja kyllähän sinne täytyy nyt sitten jatkossakin lähteä, kun oli niin mukava kokemus. Kajaanissa myös käytiin Hipin kassa pyörähtämässä kv-näyttelyssä tuloksella avo eri3 suuresta luokasta.

Me ollaan poikien kanssa treenailtu näyttelyhommia ja perustottelevaisuutta kaverikoirien kanssa. Lenkkeilty ja ulkoiltu tietenkin paljon.  Nyt seuraava näyttely on tämän viikon lauantaina Pellossa, jonne lähtee mukaan molemmat koirat. Innolla jo odotamme lauantaita.

Tässä kuvia eilisistä näyttelytreeneistämme :)
 Hemmokin sai kommenttia, että on saanut täytettä talven aikana :) Ei ole niin ruikula, kuin syksyllä. Karvaa vaan odotellaan vielä.

 Hippi ja Kyösti harjottelemassa :) 
 Rankat treenit vaativat tietysti rankat huvit!