sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pentutapaaminen

Lauantaina käytiin kovasti odottamallamme metsäretkellä Hemmon sisarten kanssa. Mukana oli neljä pentusta eli yli puolet pentueesta :)

Kasvattaja, Pia otti mukaan riistaa, niin saatiin mekin vähän opastusta näihin metsähommiin. Opastusta tosiaan kaipasi enemmän tämä henkilökunta, kuin Hemmo :) Pia nakkeli metsään sinne tänne, pienelle alueelle kaksi lokkia, variksen ja kanin. Sitten Hemmo vietiin metsään ja annettiin etsiä 'saaliit'. Ja kyllähän ne sieltä löytyi!

Pupu oli ehdottomasti mielenkiintoisin kaikkien pentujen mielestä. Hemmokin kantoi sitä hienosti! Kyllä me ollaan niin ylpeitä Hemulista.
Ylä puolella olevassa kuvassa on Pimu, joka oli Arin suosikki pennuista, mutta kun me poika haluttiin...
Veljekset tuumailee varmaan, jotain koiruuksia!
Hemmo äitinsä Pilan kanssa.
Leikkien ja metsäreissun jälkeen tuli väsy ja uni maittaa.
Saatiin kyllä niin paljon hyviä vinkkejä ja opastusta Pialta, että nyt vaan harjottelemaan. Verijälki ajateltiin tehdä viikolla Hemmolle ja varmaan samalla Hugollekkin, kun on niin aikaa viimeisestä.

torstai 28. toukokuuta 2009

Vilin kanssa metsäretkellä

Tiistaina käytiin tutustumassa taas uusiin ystäviin Hemmon ja Hugon kanssa. Aluksi vähän jännitti, että mikähän tuo Vili on. Jos se on kauhee peto ku se on niin mustaki ja melkeen yhtä iso ku mie!
No, ehkä me voidaan olla kavereita, jos lupaat olla kiltisti, etkä vie mun makupaloja.
Kivat kaverit selättäneet pikku-Vilin yhteistuumin :)
Hemmo ja Vili innostuivat leikkimäänki ja Hugo sai rauhassa syödä keppejänsä :)
Pieni lätäkkökin löytyi, mutta Hugo sai vilvotella siellä ihan kaikessa rauhassa, kun pennut ei sinne vielä uskaltautuneet. Vähän Hemmo ja Vili tassujaan kastelivat kuitenkin.
Sitten Hemmokin otti mallia isoveljestä ja alkoi keppien järsimiseen.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Hemmo, Kultahännän Eränkävijä

Tänään saatiin tieto, että Hemmo on sitten Kultahännän Eränkävijä nimeltään papereissa.

Hemmo jalostustietokannassa

Jos nimi yhtään enteilee tulevaa, niin kai Hemmosta tullee sitten hyvä lintukoira :)

torstai 21. toukokuuta 2009

Kesä se vaan tullee

Ja aika menee niin nopeaa. Hemmo on ollut meillä jo kohta kolme viikkoa ja täyttää lauantaina 10 viikkoa! Kaikki on vieläkin :) mennyt niin hyvin, että ihan ihmeissään ollaan, kun oltiin varauduttu pahimpaan. Niin fiksu poika!
Hugosta ja Hemmosta on tullut kyllä niin erottamattomat, että välillä tuntuu, että kenenhän koira tuosta tuli :) Viime viikolla käytiin tutustumassa jo ensimmäiseen koirakaveriin Masteri-labbikseen. Hugo ja Hemmo ihmettelee kun Masteri ravaa pitkin tonttia!
Hemmolla oli tärkeämpää tekemistä, kuin koirien kanssa peuhaamista. Muun muassa risujen retuuttaminen oli huomattavasti mukavampaa.

Hugo 'vaanii' Masteria. Kohta mie hyökkään!Leikkien jälkeen maistuu uni! Enää ei ole ikean peti suosiossa, vaan marimekkoa sen olla pitää :) Hemmo on ominu meidän suuren sohvatyynyn pedikseen :)

tiistai 12. toukokuuta 2009

Oppi on mennyt perille

Hemmo on oppinut vaikka mitä tämmösiä arkisia asioita. Pantaa on opittu pitämään, eikä enää tarvitse edes jäähä rapsuttamaan sitä :) Autossakin kulkee hienosti peräkontissa Hugon kanssa. Alkuun vähän autossa kulkemista täytyi vinkua, mutta tosi nopeasti on poika oppinut. Nyt vaan laittaa nukkumaan peräkonttiin. Ollaan aina autoajalellu käyty jossain mukavassa paikassa ulkoilemassa, että autoilua seuraisi jotain mukavaa.
Hugon kanssa ovat myös oppineet olemaan keskenään kotona. Tänään olikin ensimmäinen pitempi päivä. Pojat olivat keskenään 6,5 tuntia ja saldona oli vain kaksi pissaa sanomalehdellä! Edes matot ei ollu vinossa :) Vaikka pantaa osataankin jo pitää, ei remmissä kulkemista ole vielä kauheasti ehditty harjotella, mutta eiköhän me ehditä!

Hugo-velikin on jo kelpuuttanut Hemmon kainaloonsa nukkumaan. Alkuun meinasi olla vähän ihmeissään, et mitä tuo tuohon kylkeen änkeää. Mutta nyt nukkuvat melkeen aina kylki kyljessä <3 Ihania poikia.
Hugo on hyvä tyyny!
Pikku hiljaa alkaa löytymään Hemmoltakin merkkejä kasvavasta rohkeudesta. Tänään jo meinasi lähteä kotipihalta vähän liian kauas tutkiskelemaan. Saa nähdä saadaanko me ilman aitoja poika pysymään omalla pihalla vai pitääkö alkaa aitatalkoisiin!

torstai 7. toukokuuta 2009

Luoksetuloharjottelua

Hemmon kanssa ollaan aloitettu luoksetuloharjottelut pillin kanssa. Kasvattaja oli jo pennut opettanut pillille, joten meidän oli todella helppo jatkaa tästä. Hemmo taitaa tämän jujun taitaa paremmin kuin omistajat :)



On meillä niin hieno Hemmo, kun se on niin äkkiä oppinut. Aloitettiin harjottelu ensin sisällä ja aluksi houkuteltiin iloisesti kutsumalla. Sitten kun Hemmo lähti jo tulemaan kohti, puhallettiin vasta pilliin. Nyt on voitu jo jättää muut houkuttelut pois. Hemmo taitaa olla niin perso makkaralle, että ei mennyt kauaa kun hoksasi, että pillin puhaltamisen jälkeen on herkkua tarjolla.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Hemmo tuli kotiin!

No nyt viimein Hemmo saatiin eilen kotiin! Kyllähän tätä on odotettu. Hugon ja Hemmon ensitapaaminen sujui oikein hyvin, vaikka isoveli meinasi alkuun olla niin touhotuksissaan, että pienempää vähän kauhistutti. Mutta ei mennyt kauaa kun pihaa ympäröivää metsikköä tutkiskeltiin peräkanaa.

Ja isoveli on helposti selätetty!
Kauaa ei vielä jaksa touhuta kun jo uni vie voiton. Heti toisena päivänä tehtiin semmonen kelju temppu, että nukkuessa sujautettiin panta kaulaan. Kasvuvaraa vielä on, mutta eipä panta tuntunut kovin paljon Hemmoa häiritsevän.
Kasvattajalta saatua lokkiakin retuutettiin jo kun käytiin kyläilemässä isäni luona. Kyllähän tuo Hemmo on kaikkien sydämmet jo ehtinyt valloittaa! Hugo ei niinkään lokista välittänyt, mutta Hemmo kävi kimppuun tottunein ottein. Olivathan pennut jo kasvattajan luonakin lintuihin saaneet tutustua.Nämä kaksi ensimmäistä päivää ovat menneet kyllä yllättävän hyvin, mistä suuri kiitos kasvattajalle. Hemmo osaa jo pyytää ulos pissalle ja kakalle eikä päivällä ole yhtään pissaa tullut sisälle! Yöllä oli kaksi pissaa tullut, joista toinen oli sattunut lehdelle ja toinen sen viereen :) Yöllä herätti Arin pari kertaa, että nyt pitäis päästä kakalle ulos. Itkettykkään ei kauhesti olla. Yöllä pari kertaa vinkui, todennäköisesti kakkahätäänsä. Autolla kulkeminen on ollut kans vähän hämmentävää ja sillon on vähän pitänyt vinkassa. Kuvia on räpsitty vaikka kuinka ja ylläolevan kuvan ilme kertookin kaiken: 'Eikö tuota kameraa vois laittaa jo pois ku me otetaan myyrän kans nokoset nyt.'