sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesämenoja

Meillä ollaan nautittu kesästä, maalailtu taloa, yritetty treenatakin välillä ja käyty Hipin kanssa näyttelyissä. Juhannusnäyttelyssä Rovaniemellä Hippi oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa saaden ERIn, tuomarina oli Tino Pehar.

Eilen käytiin Jällivaarassa hakemassa myös AVO ERI3. Kyllä se Hippi vielä näyttää avoimessa luokassa vähän raakileelta ja keskeneräiseltä. Kasvattaja sanoikin, että Hippi on hieman hoikassa kunnossa. Taidetaan nyt syöttää molemmille pojille vähän vahvempaa ruokaa ja lisätään vähän ruuan määrää. Minusta on kuitenkin hyvä, että nuori koira saa kehittyä rauhassa. Kyllä Hipillä on vielä aikaa kehittyä.

Seuraavat näyttelyt onkin Oulussa parin viikon päästä ja kolmen viikon päästä on Tornio. Tässä lopuksi kuvia eiliseltä Ruotsin reissulta.