sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Mökkeilyä

Viikonloppuna ollaan mökkeilty ja harjoiteltu käyttämään uutta kameraa. Ollaan jo pitkään haaveiltu järjestelmäkamerasta ja nyt viimein päätettiin se hankkia, ja viikolla postipoika kiikutti meille Nikon D90 kameran. Siinä sitä opiskeltavaa sitten on. Tässä on tuloksia ensimmäisistä harjoitteluista:








Kyllä mökkeily on mukavaa vastapainoa arkiselle puurtamiselle, koiratkin nauttivat, kun pääsevät ulkoilemaan luontoon. Nyt onkin kotiutunut väsyneitä mökkeilijöitä ja tämä ilta vietetään sadepäivää ja kerätään voimia alkavaa viikkoa varten.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Riistatreeniä Hemmolle pitkästä aikaa

Meitä on varmaan tässä kesällä vaivannut vähän motivaatiopula, kun taipparikurssi Hemmon kanssa ei mennytkään toivomusten mukaan ja vähän aikaa jo tuntui, että ollaan hukattu kaikki opitut taidot. Mutta tauko tekee selvästikin hyvää. Kävimme eilen nuuskuporukan kanssa treenaamassa vesinoutoa, ja Hemmo toi kummatkin lokit, toinen maalta heitetty ja toinen veneestä. Kanijälki meni kans  hienosti, vaikka innokas jäljestäjä vähän harhaili jäljellä, eikä meinannut malttaa käyttää nenäänsä aluksi. Sukkahousuvarista kans noudettiin hienosti! Ja me vielä lähdettiin treeneihin sillä asenteella, et eihän siitä varmaan mitään tulee, mutta lähdetään nyt kattomaan! Ja Hemmopa päätti näyttää epäilijöille!

Eilisestä innostuneena tehtiin tänään Hemmolle siipidamilla laahausjälki motivoituna. Eli näytettiin Hemmolle ensin mistä jälki lähtee niin, että Hemmo näki, että siihen jäi dami. Sitten Ari meni Hemmon kanssa piiloon siksi aikaa, että minä vedin jäljen. Selvästi tämä auttoi Hemmoa, koska nyt Hemmo käytti jo enemmän nenäänsä, vaikka vähän harhailua innokas kaveri tekikin. Mutta sitä intoa nyt ainakin tuntuu löytyvän ja palautuskin on niin paljon parempi, kuin keväällä!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Ryhmänäyttely Rovaniemi 3.9.2011

Näyttelyissä käyty ja tänään emme oikein olleet tuomarin mieleen. Tässä arvostelu:

AVO T; Turhan lyhyen ja korkearaajaisen vaikutelman antava uros. Melko hyvä pää ja hyvä kaula. Hieman etuasentoiset lavat. Eturinta saisi olla voimakkaampi. Kokoon nähden riittävä luusto. Hyvä rintakehä. Turhan suora olkavarsi. Saisi olla kauttaaltaan paremmin kulmautunut. Esiintyy hyvin. Kantaa itsensä hyvin liikkeessä. Turhan korkea häntä. Rotutyyppi saisi olla selvempi.

Onneksi muilla meni paremmin. Tuomari tykkäsi Hemmon siskosta, Kultahännän Elävä Rakkaus, eli Pimu oli ERI.
Myös Hemmon äiti oli ERI, Rushes Elf From Arctic eli Pila.


 Hipin kasvattajalla vasta olikin hieno päivä, kun hänen koiransa olivat ROP, Solstrimman Scandinavian Design ja VSP, Solstrimman Queen Savanna!
Onnea kovasti kaikille!

tiistai 30. elokuuta 2011

Trimmausharjotus

Päätin sitten uskaltautua leikkeleen Hemmoa itse, kun ollaan viikonloppuna menossa Rovaniemen ryhmänäyttelyyn 3.9. Työkaverini sanoikin, että no kannattaako alkaa harjotteleen juuri silloin kun on näyttelyyn meno :D Jaa-a, sen näkee sitten kun on jo liian myöhäistä. Tässä kuitenkin pari kuvaa lopputuloksesta. 

Vähän hämäriä kuvia, mutta leikkasin ohennussaksilla kaulaa ja tavallisilla tassut sekä häntää vähän. Korviin en uskaltanut koskea, ja kasvattaja-Pia onneksi lupasi 'parsia' näyttelypaikalla vielä. En laittanut ennen trimmausta otettuja kuvia, koska niissä ei oikeastaan kauheasti näkynyt eroa, kun kalju-kallella ei niin runsaasti tuota turkkia vielä ole :)

Nyt vain sitten odotellaan lauantain näyttelyjä. Nyt ei tarvitse edes jännittää niin paljon, kun työkaverini tarjoutui esittämään Hemmoa!


Diegon kans laavulla

 Käytiin viime viikolla Diegon ja Sikun kanssa makkaran paistossa, niin sai Hippikin tavata uusia koirakavereita. Ja hyvinhän pojilla käytti keskenään.

 Diegokin päästettiin ensimmäistä kertaa tutustumaan veteen.

Ja koirakuiskaaja Siku ;)

Ja muutakin mukavaa on tapahtanut, nimittäin henkilökunta sai suoritettua metsästäjätutkinnot! Toista kertaa käytiin kokeessa, kun ensimmäisellä kerralla tuli liikaa huonoja arvauksia. Ainakaan minun sivistyksella metsästäjäkoe ei mene läpi kun vähän kirjaa vilasee, vaan siihen saa kyllä oikeasti lukea ja harjoitella. Mutta nyt odotellaan metsästäjäkortteja postista, jotta päästään sitten aseenkantolupia hakemaan.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lintumetsällä

Olimme viikonloppuna mökkeilemässä ja lauantaina kävimme tietenkin lintumetsällä. Hemmo oli mukanamme ja olimme toiveikkaita, että Hemmo saataisiin noutamaan lintuja, mutta ei se mennyt ihan niin. Hemmo vähän arasteli lintuja, eikä uskaltanut ottaa suuhun. Oli kuitenkin kiinnostunut linnuista. Veteen meneminen ei ole ongelma, mutta tuo riista on nyt koitunut meidän haasteeksemme. Lokkia Hemmo on kyllä noutanut vedestä, mutta tietenkin vielä lämmin riista voi olla koiralle ihan eri asia. No, mutta ei nyt kuitenkaan heitetä vielä hanskoja tiskiin, vaan saatiinpa harjotuslinnuksi pieni tavi, joten jospa sillä nyt harjoteltais ja totuteltais. 
 Itseasiassa mökille päin kävellessämme, enoni pääsi ampumaan linnun niin, että Hemmo näki sen suoraan lentävän itsestään poispäin. Tämän linnun Hemmo etsi kaislikosta ja ottikin jo suuhun. Hemmo kyllä etsi kaikki linnut ja on kiinnostunut, mutta suuhun ei vielä ottanut kuin tuon viimeisen linnun.
Metsästysreissulla näimme myös ihania lampaita kävellessämme lammasaitauksen läpi. Liekkö luulivat Hemmoa lajitoveriksi, kun siitä niin kiinnostuivat, että melkein vierelle tulivat ;)



 Hipille ei linnun pitäminen tuottanut päänvaivaa, vaan saman tien empimättä nappasi suuhunsa. Tämä taito kun saataisiin säilytettyä! Aivan samoin teki Hemmokin pienenä, että otti linnun heti suuhunsa, mutta miten me nyt löydettäisiin tämä into uudestaan? Toivotaan, että se jostain saadaan putkahtamaan.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Touhukas viikonloppu takana

Vapaat viikonloput voi käydä yllättävän raskaiksi, kun keksii liikaa tekemistä. Mutta sehän sopii touhukkaille koirille. Lauantaiaamuna tehtiin Hemmolle n. 300 metriä pitkä verijälki. Se ajettiin sitten 8 tuntia vanhana ja minun epäilyistä huolimatta Hemmo selviytyi siitä todella hyvin. Jäljessä oli myös kaksi kulmaa, eikä ne tuottaneet mitään ongelmaa. Hipille tehtiin nurmikolle jälkeä ja se meni kans hienosti. 

Viikonlopulta olisi ollut kuviakin, mutta onnistuin ne hävittämään ;( Hippi sai lauantaina tutustua myös ensimmäiseen koirakaveriin, eli mäyräkoira Juusoon 5kk. Ja sehän olikin sitten mukavaa, harmi vaan kun niitä kuvia ei ole.

Tässä pari kuvaa tältä aamulta. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä!


 Oli sopivan matala ranta niin Hippikin innostui vähän kahlaamaan Hemmon perässä. Aikasemmin on vaan jäänyt rannalle komentamaan, että ala tulla pois sieltä vedestä.