lauantai 7. huhtikuuta 2012

Laiskottelua

Meillä ollaan tällä viikolla pääasiassa köllötelty, koska olen ollut flunssassa. Onneksi koiratkin osaavat ottaa rennosti tarpeen vaatiessa. Kun olen maannut kuumeessa kotona, on melkein koko ajan ollut toinen koira kainalossa. Kaipa nekin huomaavat kun on kipeänä :)

Ollaan me sentään nyt pääsiäisen pyhinä päästy ulkoilemaan. Eilen tehtiin Hemmolle tämän kevään ensimmäinen hakuruutu yhteen saareen, kun sieltä oli lumet päässeet sulamaan hyvin. Ja innolla palautti kaikki damit! Oltiin niin tyytyväisiä. Hipille vietiin yksi dami motivoituna niin, että näki kun se vietiin. Ja niin haki Hippikin damin ja näyttipä vielä ylpeältä :)

Ja tänään päästiin hillumaan puoli vuotiaan Hilma-labbiksen kanssa. Johan pojat olivat innosta pinkeinä. Huomiselle olisi suunnitteilla Hipille viimeiset näyttelytreenit ennen ensi viikon ensimmäistä virallista näyttelykoitosta!

Ei kommentteja: