Meillä ollaan tällä viikolla valmistauduttu taas pitkästä aikaa näyttelyihin. Kajaanin kv-näyttelyihin ollaan menossa lauantaina. On pesty ja puunattu ja vähän viime hetken paniikkiharjotuksia ;) Kyllä se vaan taas alkaa vähän pikku hiljaa jännittämään...
Ja pakkaaminenhan tietenkin täytyy jättää aina viime tinkaan! Huoh! Mutta nyt on kamppeet kasassa ja itsellekin vissiin vaatetta. Huomenna töiden jälkeen hurautetaan Eijan ja Kaiuksen kyydillä Kajaaniin yöksi. Saa nähdä miten kolme ihmistä, kolme koiraa, häkit ja kamppeet mahtuu farmariin :)
Ja katsokaa pojat on saaneet trimmauspöydän! Haha :D Vanha työpöytä sai uuden viran, ihan hyvin se on ajanut asiansa.
torstai 10. tammikuuta 2013
maanantai 24. joulukuuta 2012
Makoisaa Joulua
Meillä aiotaan joulua viettää rauhallisissa merkeissä ja tietenkin herkutellen. Hemmo ja Hippi saivat avata itse pakettinsa, joissa oli isot mehukkaat luut. Pakkasen takia aika menee pääasiassa sisätiloissa, mutta ollaan otettu talven aktiviteetiksi naksutinkoulutuksen. Hugon kanssa ollaan aikoinaan naksuteltu ja nyt päätin poikienkin kanssa alkaa. Näyttelyhommia ollaan harjoteltu ja ihan perustokoa nyt alkuun. Mutta tärkeintä nyt on hengähtää ja tehdä kaikkea mukavaa :)
Joten ihanaa joulun aikaa kaikille!
Joten ihanaa joulun aikaa kaikille!
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Uusi jäsen noutajajengiin :)
Tänään meillä vieraili hurmaavia noutajaneitejä poikien päitä kääntelemässä ja sekottamassa :) Jo vanha tuttavamme Tinja on saanut kaverikseen Lotan. Lotta on kotoisin Kalixista Katrinan luota kuten Hippikin. Ensin käytiin vähän riehumassa metsässä, mutta kuvia ei valitettavasti saanut, kun tämä valoisa aika on niin lyhyt. Otettiin sitten pakolliset poseeraukset sisällä.
Koirakuiskaaja Johanna :) Makkaralla ei ole mitään tekemistä tämän kokoonpanon kanssa ;)
Voi miten nätti ja hurmaava neiti Lotasta, virallisemmin Solstrimmans Chienne, on kasvamassa. Ja ihanaa saada tähän hulvattomaan noutajajengiin uusi treeni- ja leikkikaveri.
torstai 6. joulukuuta 2012
Itsenäisyyspäivä
Meillä on juhlistettu itsenäisyyspäivää ulkoilemalla auringon paisteessa ja pakkasta oli sopivat -20 astetta. Pitkästä aikaa saatiin ihan kuviakin otettua, joten niitäpä sitten alla. Tänään tuli aivan jouluinen mieli metsässä, vaikka lunta onkin vielä todella vähän! Maisema on kuitenkin valkoinen ja mikä ihaninta, koirat eivät mene kuraan. Minun puolestani lunta ei tarvittaisikaan paljoa lisää, koska on ihanaa kun pääsee kävelemään metsässä.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Ahkeria noutajia
Lapin nuuskujen pikkujouluja vietettiin menneenä lauantaina ja olipas mukavaa nähdä treenikavereita parin kuukauden tauon jälkeen. Hemmokin on ollut ahkerana tänä vuonna, koska Hemmo palkittiin vuoden 2012 ahkerimpana nuuskuna :) Ja Hemmo sai Nome kannustuspalkinnon aloittelevana nomekoirana. Hui! Olemme iloisia tästä kannustuksesta ja yritämme imeä siitä kaiken hyödyn irti.
Meillä ollaan kans vietetty aika leppoisaa aikaa taippareiden jälkeen. Niitä tuli vissiin stressattua sen verran, että ollaan oltu helpottuneina ja lepäiltä. Ollaan ulkoiltu paljon metsässä ja vahvistettu vain luoksetuloa ja seuraamista molemmille. Näyttelyhommiin ollaan jo vähän katseet suunnattu ja välillä treenattu kavereiden kanssa ja käyty mätsäreissä kun ollaan päästy. Lauantaina oltiinkin ensimmäisissä hallimätsäreissä tälle syksylle ja ne olivatkin hyvää harjotusta kun kevään näyttelyrupeama alkaa tammikuussa Kajaanin kv-näyttelyistä.
Hipillä riitti vauhtia ja intoa, mutta siitä huolimatta selvittiin mätsäreistä kunnialla. Vaatii vain vähän rauhoittua paikan päällä, niin alkaa yhteistyö sujumaan :)
Hemmon kanssa ollaan treenattu eteenohjausta aina kun ollaan muistettu ja jaksettu. Tarkoitus olisi treenikertoja lisätä ja saada eteenmeno vahvaksi talven aikana. Toivottavasti päästään myös tutustumaan uusiin riistoihin, ainakin fasaaniin.
Tässä onkin meille ihan tarpeeksi tavotteita talveksi ja kohta saadaankin jo alkaa odottelemaan joulua :)

lauantai 15. syyskuuta 2012
Noutajien taipumuskoe 15.9.2012
Hemmo on tänään suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti Lapin Nuuskujen järjestämässä kokeessa Rovaniemellä. Ilma ei aamulla enteillyt kovin hyvää päivää, mutta kaikesta huolimatta koe meni hyvin. Tuomarina oli Tomi Sarkkinen.
Fiilis on nyt aivan sanoinkuvaamaton, kun koko kesän treenaaminen palkitaan näin. Matkan varrelle on mahtunut vaikka mitä. Vuosi sitten syksyllä Hemmo ei kantanut varista ja taipumuskoekurssi meni lähinnä selällään kieriskellessä ja keppejä pureskellessa. Tänä kesänä on löytynyt aivan erinlainen into ja Hemmo selkeästi nauttii työskentelystä.
Nyt nautiskelemme tästä fiiliksestä ja suuntaamme katseet kohti alokasluokan treenejä :)

lauantai 1. syyskuuta 2012
Belarus winner 2012
Tämä noutajajengi oli viime viikonloppuna ensimmäisellä ulkomaan matkallaan Valko-Venäjällä Minskissä. Ajoimme omalla autolla Helsinkiin ja siitä hyppäsimme Miliam Travelin bussiin. Matka meni kaikkinensa oikein hyvin, vaikka aika raskas matka olikin. Reissu oli niin mukava ja matkatoverimme myös, että ehdottomasti lähdemme uudestaan reissuun ulkomaille.
Ensimmäisenä päivä pojat olivat molemmat omissa luokissaan ERI3, tuomarina Salvatore Tripoli.
Ja toisena päivänä molemmat olivat ERI2, tuomarina Oleg Vasilievi.
Tässä poikien kanssa matkan varrella, oltaiskohan jossain päin Liettuaa...
Näitä haikaran pesiä etsimme viihdyttääksemme itseämme linja-autossa :)
Pojat Minskissä näyttelypaikan lähistössä ulkoilemassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)