keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Uusi jäsen noutajajengiin :)

Tänään meillä vieraili hurmaavia noutajaneitejä poikien päitä kääntelemässä ja sekottamassa :) Jo vanha tuttavamme Tinja on saanut kaverikseen Lotan. Lotta on kotoisin Kalixista Katrinan luota kuten Hippikin. Ensin käytiin vähän riehumassa metsässä, mutta kuvia ei valitettavasti saanut, kun tämä valoisa aika on niin lyhyt. Otettiin sitten pakolliset poseeraukset sisällä.




Koirakuiskaaja Johanna :) Makkaralla ei ole mitään tekemistä tämän kokoonpanon kanssa ;)
Voi miten nätti ja hurmaava neiti Lotasta, virallisemmin Solstrimmans Chienne, on kasvamassa. Ja ihanaa saada tähän hulvattomaan noutajajengiin uusi treeni- ja leikkikaveri.

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Meillä on juhlistettu itsenäisyyspäivää ulkoilemalla auringon paisteessa ja pakkasta oli sopivat -20 astetta. Pitkästä aikaa saatiin ihan kuviakin otettua, joten niitäpä sitten alla. Tänään tuli aivan jouluinen mieli metsässä, vaikka lunta onkin vielä todella vähän! Maisema on kuitenkin valkoinen ja mikä ihaninta, koirat eivät mene kuraan. Minun puolestani lunta ei tarvittaisikaan paljoa lisää, koska on ihanaa kun pääsee kävelemään metsässä.













maanantai 26. marraskuuta 2012

Ahkeria noutajia

Lapin nuuskujen pikkujouluja vietettiin menneenä lauantaina ja olipas mukavaa nähdä treenikavereita parin kuukauden tauon jälkeen. Hemmokin on ollut ahkerana tänä vuonna, koska Hemmo palkittiin vuoden 2012 ahkerimpana nuuskuna :) Ja Hemmo sai Nome kannustuspalkinnon aloittelevana nomekoirana. Hui! Olemme iloisia tästä kannustuksesta ja yritämme imeä siitä kaiken hyödyn irti.

Meillä ollaan kans vietetty aika leppoisaa aikaa taippareiden jälkeen. Niitä tuli vissiin stressattua sen verran, että ollaan oltu helpottuneina ja lepäiltä. Ollaan ulkoiltu paljon metsässä ja vahvistettu vain luoksetuloa ja seuraamista molemmille. Näyttelyhommiin ollaan jo vähän katseet suunnattu ja välillä treenattu kavereiden kanssa ja käyty mätsäreissä kun ollaan päästy. Lauantaina oltiinkin ensimmäisissä hallimätsäreissä tälle syksylle ja ne olivatkin hyvää harjotusta kun kevään näyttelyrupeama alkaa tammikuussa Kajaanin kv-näyttelyistä.

Hipillä riitti vauhtia ja intoa, mutta siitä huolimatta selvittiin mätsäreistä kunnialla. Vaatii vain vähän rauhoittua paikan päällä, niin alkaa yhteistyö sujumaan :)

Hemmon kanssa ollaan treenattu eteenohjausta aina kun ollaan muistettu ja jaksettu. Tarkoitus olisi treenikertoja lisätä ja saada eteenmeno vahvaksi talven aikana. Toivottavasti päästään myös tutustumaan uusiin riistoihin, ainakin fasaaniin.

Tässä onkin meille ihan tarpeeksi tavotteita talveksi ja kohta saadaankin jo alkaa odottelemaan joulua :)

lauantai 15. syyskuuta 2012

Noutajien taipumuskoe 15.9.2012

Hemmo on tänään suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti Lapin Nuuskujen järjestämässä kokeessa Rovaniemellä. Ilma ei aamulla enteillyt kovin hyvää päivää, mutta kaikesta huolimatta koe meni hyvin. Tuomarina oli Tomi Sarkkinen.


Fiilis on nyt aivan sanoinkuvaamaton, kun koko kesän treenaaminen palkitaan näin. Matkan varrelle on mahtunut vaikka mitä. Vuosi sitten syksyllä Hemmo ei kantanut varista ja taipumuskoekurssi meni lähinnä selällään kieriskellessä ja keppejä pureskellessa. Tänä kesänä on löytynyt aivan erinlainen into ja Hemmo selkeästi nauttii työskentelystä.

Nyt nautiskelemme tästä fiiliksestä ja suuntaamme katseet kohti alokasluokan treenejä :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Belarus winner 2012

Tämä noutajajengi oli viime viikonloppuna ensimmäisellä ulkomaan matkallaan Valko-Venäjällä Minskissä. Ajoimme omalla autolla Helsinkiin ja siitä hyppäsimme Miliam Travelin bussiin. Matka meni kaikkinensa oikein hyvin, vaikka aika raskas matka olikin. Reissu oli niin mukava ja matkatoverimme myös, että ehdottomasti lähdemme uudestaan reissuun ulkomaille.

Ensimmäisenä päivä pojat olivat molemmat omissa luokissaan ERI3, tuomarina Salvatore Tripoli.
Ja toisena päivänä molemmat olivat ERI2, tuomarina Oleg Vasilievi.

Tässä poikien kanssa matkan varrella, oltaiskohan jossain päin Liettuaa...

 Hemmo matkustaa. Ainoastaan pysähdyspaikoilla koirilla tuli lämmin, mutta muuten bussi oli mukavan viileä.

 Näitä haikaran pesiä etsimme viihdyttääksemme itseämme linja-autossa :)
 Pojat Minskissä näyttelypaikan lähistössä ulkoilemassa.



 Ja sillä välin kun me olimme maailmalla, sai Hemmon äiti Pila itselleen ensimmäisen sertinsä!! Onnea kovasti! Harmi kun emme olleet näkemässä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Lapin Nuuskujen noutajapäivä 19.8.2012

Eilen vietettiin aurinkoista sunnuntaita Nuuskujen noutajapäivässä. Hemmo voitti Kaunein Noutaja- kehän ja tuli aikuisten punaisten neljänneksi. Ari oli ensimmäistä kertaa kehässä, joten ei ollenkaan huonompi saavutus pojilta :) Ehkäpä Ari saa alkaa Hemmolle handleriksi! Hippi sai myös punaisen nauhan aikuisten kehässä, mutta ei sijoittunut.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sawo Show, Kuopio kv 3.-5.8.2012

Onpas vähän kestänyt tämän päivityksen synnyttämisessä ja aikaa itse näyttelystä on jo vierähtänyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä tulokset Kuopiosta:

Hippi 
3.8. JUN ERI, Juutilainen Saija
4.8. JUN ERI3, Kostopoulos George
5.8 JUN ERI4 SA Loureiro Borges Manuel

Hemmo
3.8. AVO ERI, Juutilainen Saija
4.8. AVO EH, Juslin Juhan
5.8. AVO EH, Loureiro Borges Manuel




Tämä reissu oli kerta kaikkiaan niin mukava, että päätettiin lähteä ensi kerrallakin. Näyttely oli hyvin järjestetty, näyttelypaikka oli tosi mukava ja Kuopio on kaupunkina mukava koirien kanssa kesällä :)